Talo Haltiatteren sisustustarinoita osa 2

 

TAIDE

Talo Haltiatar-projektin aikana eteeni on tullut upeita kohtaamisia ja yhteydenottoja. Yksi mieleenpainuvimmista on puhelu Reijo Oraksen kanssa.  Puhelun seurauksena syntyi yhteistyö Taidemaalari Johanna Oraksen kanssa.

Eräänä keväisenä päivänä tapasimme Johannan ja Reijon Karjarannassa. Esittelimme Haltiatarta vielä tarkemmin ja kerroimme aistiesteettömästä näkökulmasta, jonka olemme sisustuksessa huomioineet. 

Tämän käynnin sekä aiemmin perheen tapaamisen pohjalta Taidemaalari teki taikojaan. Deko-lehden kuvauksien alla saimme Johannalta maistiaskuvia maalauksista. Valokuvissakin teokset näyttivät jo upeilta, mutta Reijon tuodessa ne Haltiattareen olimme sanattomia. Teokset sopivat kokonaisuuteen niin upeasti. Maalauksia olisi voinut katsella vaikka miten pitkään, niiden pieniä yksityiskohtia ja oivalluksia ja eri syvyyksiä.

Ja kuinka sisustuksessamme käytetyt sävyt löytyvät kaikki teoksesta. Valaisinten väri kukista, day bedin ruskea sävy polusta, sohvan harmaa kivistä... 

Ja teoksen nimi Onnellisuuden polulla, Path of Serenity, 2018, ei voisi olla hienompi ja kuvaavampi.

Lainaan tähän vielä Oli aika- blogin hienoa kuvausta teoksista:

"Pinnat kukkimaan     

Talo Haltiattaresta 2-osainen taulu tuo luonnon sisään. Kokonaisuus herkuttelee luonnollisilla sävyillä. Pysähdyn väkisinkin taulun eteen ja huokaan, kuinka osuva teos seinälle on tehty. Se on selvästi täydellinen mittatilaustyö, juuri tuolle seinälle. Taulu on taiteilija Johanna Oraksen maalaama ja kieltämättä saattelee hyvällä tavalla kalusteet oman näyttävyytensä sulavaksi jatkumoksi. Kertakaikkisen vaikuttava. Oodi suurelle oleskelutilalle."
 

Lisäksi Johannan jo aiemmin maalaama Sway with me 2014 löysi paikkansa lukunurkkauksesta. Tämänkin taulun sävyt olivat nappiin muun värimaailman kanssa.

Kysyessäni tarinaa tälle teokselle, kertoo taiteilija itse teoksessa olevan kaksi kallaa, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa, ne voi kuvitella myös ihmishahmoiksi. Klarinetti soittaa sävelmää ja symboloi musiikin säväyttäviä sointuja. Voi miltein aistia liikkeen keinunnan musiikin tahdissa...

Taiteen ja sisutuksen vuoropuhelua, 

Oli aika-blogin osuvin sanoin:

"Päivällinen katettu luonnonhelmaan" 

Kerrassaan upeaa yhteistyötä, Kiitos Johanna ja Reijo <3 

JOHANNA ORAS - Onnellisuuden polulla - Path of Serenity 2018

JOHANNA ORAS - Onnellisuuden polulla - Path of Serenity 2018

JOHANNA ORAS - Sway with me 2014

JOHANNA ORAS - Sway with me 2014

Kuvat: Pia Taimi/ Valokuvaus Pia

 

 

Talo Haltiattaren sisustustarinoita osa 1

 

Asuntomessut täällä Porissa on saatu pyöräytettyä käyntiin ja hetki on ehditty hengähtää loppurutistuksen jälkeen. Talo Haltiattaresta tuli kaunis kokonaisuus ja talo ja sen aistiesteetön sisustus ovat saaneet kiitettävästi palstatilaa, mahtavaa on ollut olla mukana kaikessa tässä.

Ajattelin, että kertoisin täällä blogin puolella tarinoita siitä, miten Talo Haltiattaren sisustus rakentui. Miten juuri tietyt kalusteet, valaisimet ja sisustuselementit valikoituivat kokonaisuuteen. 

Osa 1.

RUOKAPÖYTÄ

Aloitan jo paljon huomiota ja ihastusta saaneesta ruokapöydästä. 

Perheen toiveena oli saada iso, 8-10 hengen ruokapöytä. Ehdotelmissa kävi mm. jatkettava pöytä, mutta ajatus ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Vaihtoehdoksi nousi mittatilauspöytä puusepän tekemänä. 

Talo Haltiattaren yläkerran seinät ja katot ovat tehty CLT-elementeistä. Lisää tietoa täältä. Elementit ovat isoja puuelementtejä, jotka valmistetaan jo tehtaalla. Mm. Seinäelementeistä sahataan ikkuna ja oviaukot pois. Nämä osat jäävät ns. hukkapaloiksi. Syntyikin kiehtova ajatus siitä, että voisiko paloja hyödyntää. Kun vähän myöhemmin Karu Puutyön Tuomas oli perheeseen yhteydessä, varmistui se, että ruokapöytä tullaan toteuttamaan myös CLT:stä. Tuomas toteuttaa mm. juuri CLT:stä tehtyjä huonekaluja.

Tavattuamme Tuomaksen kanssa yhteinen Whatsupp-ryhmämme on piippaillut tiiviisti kevään aikana, kun pöydän ja penkin yksityiskohtia on hiottu. Lopputulos on kyllä upea. Pöydän ja penkin kannet ovat käsitelty Osmocolorin puuvahalla, antiikkitammi- sävyllä. Jalat taas ovat saaneet ylleen mustan petsin. 

Ruokaryhmään ehdotin pöytää ja penkkiä sekä irtotuoleja. Pöytä sijoittuu saarekkeen ja oleskelutilan väliin. Saarekkeeseen haluttiin myös baarituolit. Käyttämällä penkkiä pöydän toisella puolella vältyttiin tuoliviidakosta, joka olisi ollut väistämätön baarituolien ja ruokapöydän tuolien ollessa seläkkäin. 

Penkille asetetut istuintaljat tukevat aistiesteetöntä ajattelua erottamalla jokaiselle oman paikan penkiltä. Muuten oma paikka voisi olla hankala hahmottaa. Hakolan kauniit Pinna-tuolit täydentävät kokonaisuuden. 

Näin syntyi yhteistyönä upea kokonaisuus, joka matkasi Kajaanista aina tänne Poriin asti messuvieraita ihastuttamaan. Uskon Rouhikon perheen elokuussa kokoontuvan pöydän ääreen nauttimaan uudesta kodistaan. 

ruokapöytä.jpg
pöytää.jpg

Kuvat: Pia Taimi/ Valokuvaus Pia